Help for Underprivileged HFU ry

Vuoden 2008 teemana ovat syrjäytymisuhan alla olevat nuoret ja lapset

 

Ajankohtaista

Ohjeet hallintokantelun tekemiseen

 

Toimeentulotuki

Toimeentulotuki on viimesijainen toimeentuloturvan muoto tilanteissa, joissa henkilön tai perheen tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. Tuen maksaminen perustuu toimeentulotuesta annettuun lakiin (1412/1997). Toimeentulotuen myöntäminen on laissa määrätty kuntien tehtäväksi.

Toimeentulotukipäätös seitsemässä arkipäivässä

Vuoden 2008 alusta lähtien kunnan sosiaalitoimistosta toimeentulotukea hakevan henkilön on saatava tukea koskeva päätös seitsemän arkipäivän sisällä hakemuksen jättämisestä. Kiireellisessä tapauksessa päätös on tehtävä samana tai viimeistään seuraavana arkipäivänä. Toimeentulotukea hakevan on myös päästävä keskustelemaan henkilökohtaisesti kunnan sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan kanssa, viimeistään seitsemän arkipäivän päästä siitä, kun asiakas on sitä pyytänyt.
 
Ongelmista on mahdollista kannella

Mikäli kunta ei noudata laissa säädettyjä määräaikoja, ja kunnan laiminlyönti on valtakunnan tasolla merkittävää eikä kunta ole ryhtynyt toimenpiteisiin asiantilan korjaamiseksi, voi lääninhallitus kuntien valtionosuuslain nojalla määrätä kunnalle uhkasakon.

Toimeentulotuen osuus kaikista sosiaaliturvamenoista oli vain 0,9% vuonna 2006, siis kysymys ei voi olla rahasta vaan tahdosta hoitaa asia kuntoon.

Kuntien sosiaalitoimia valvovat lääninhallitukset.  Lääninhallituksen sosiaalitarkastajan velvollisuus on huolehtia siitä, että kuntalaiset saavat lainmukaiset palvelunsa.  Lääninhallitukseen voi laatia omin sanoin vapaamuotoisen kantelun, jossa kertoo asian sekä perustelee, miksi lääninhallituksen pitäisi puuttua asiaan.  Lääninhallituksilla on myös valmiiksi laadittu lomake, jolla voi tehdä hallintokantelun.  Lomakkeen voi ladata myös tästä.

Hallintokantelu (doc) (58 Kb)
Hallintokantelu (pdf) (401 Kb)

Lain noudattamatta jättämisestä voi kannella myös eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille.  Nämä valitustiet ovat valitettavan tukkoisia ja päätöksen saaminen niistä kestää hirvittävän kauan.  Lisäksi päätökset ovat usein "suosituksia vastaisen varalle" ja siten kovin hampaattomia.


 

Päivi Räsänen.  Kuva: Päivi Räsäsen albumi

Kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja Päivi Räsänen kolumnissaan Ajassa Nyt -verkkolehdelle:

Ammattiin opiskelevat keskeyttävät opintonsa yhä useammin

 

Valtiosihteeri Raimo Sailas nosti hiljattain esiin syrjäytyneiden nuorten suuren määrän. Lasten ja nuorten eriarvoistuminen ja pahoinvoinnin lisääntyminen ovat vakava ongelma lasten ja nuorten ihmisarvon, osallisuuden ja yhtäläisten oikeuksien kannalta. Samalla ne uhkaavat ikääntyvän kansakuntamme tulevaisuuden menestystä. Tuoreiden tietojen mukaan 45 000 16–24 -vuotiasta nuorta on työttömänä ja lisäksi peräti 40 000 samanikäistä teillä tietymättömillä.

 

Lue lisää maaliskuun verkkolehdestä...

Kuinka voit auttaa?

Tutkimusten mukaan Suomessa joka kahdeksas lapsi kärsii köyhyydestä ja syrjäytyneiden nuorten osuus on suuri.  HFU tahtoo omalta osaltaan estää nuorten syrjäytymistä.  Tämän asian saavuttamiseksi otamme vastaan lahjoituksia, joita voi antaa lahjoittamalla lipaskerääjillemme tai HFU:n tilille SAMPO 800018-70899128, johon viestiksi merkitään haluttu avustuspaikkakunta, jolloin varat ohjataan kyseisille paikkakunnille. 

Keräyslupa OKH-690 A, voimassa 28.11.2007 - 27.11.2009 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Kansanterveyslaitos suojelee ja edistää suomalaisten terveyttä

Linkki (avautuu uuteen ikkunaan):

Taustatietoa akuuteista psyykkistä kriiseistä ja nuorten masennuksen ja itsetuhoisuuden tunnistamisesta >>

HFU aloitti verkkolehden julkaisemisen

HFU ry alkoi julkaista 1.9.2007 verkkolehteä Ajassa Nyt.  Lehden toimittamiseen voivat kaikki halukkaat osallistua lähettämällä omia tekstejään (artikkeleita, kolumneja, pakinoita, runoja ym.).  Lisäksi lehti sisältää uutisia ja ajankohtaisia asioita  Julkaisun tarkoitus on antaa  "tavallisille" ihmisille mahdollisuus osallistua ja tuoda itseään kiinnostavia ajatuksia esille ja samalla pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin.  Lehti on luettavissa osoitteessa http://ajassanyt.net .


Kirjoita sosiaaliturvan epäkohdista

Perustuslain mukaan julkisen vallan tulee taata kansalaisilleen riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut asuinpaikasta riippumatta. Kansalaisia tulee tukea elämän erilaisissa riskitilanteissa kuten työttömyyden, toimeentulo-ongelmien ja sairauden varalta. Aina yksilön tarve ja yhteiskunnan tarjoama tuki eivät kuitenkaan kohtaa. Oletko Sinä tai läheisesi joutunut elämässäsi tilanteeseen, jossa tukea tai apua ei ole ollut saatavilla, vaikka siihen olisi ollut tarvetta?

Tällaisista väliinputoamisen kokemuksista on tekeillä väitöskirjatutkimus, jonka pyrkimyksenä on tehdä sosiaaliturvaan liittyviä epäkohtia näkyväksi. Mikäli haluat kertoa omista tai läheistesi kokemuksista, kirjoita niistä omin sanoin ja vastaa ainakin seuraaviin kysymyksiin:

Millaisessa tilanteessa olet jäänyt ilman tarvitsemaasi tukea tai palvelua?

Miten kokemus vaikutti elämääsi?

Kaikki henkilökohtaiset ja lähipiiristä nousevat kertomukset ovat tärkeitä tutkimuksen kannalta. Tutkimuksessa halutaan tarkastella vastauksia myös paikkakunnan ja sukupuolen mukaan, joten toivottavasti voit ilmoittaa nämä tiedot. Muita tietoja ei tarvitse ilmoittaa. Kirjoituksia käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti ja yksittäiset kertomukset jäävät ainoastaan tutkijan tietoon.

Kirjoituksesi voit lähettää postitse osoitteella:

Anne Määttä / Diakonia-ammattikorkeakoulu

Maistraatinportti 2 A

00240 Helsinki

tai sähköpostilla osoitteeseen: anne.maatta@diak.fi

(Lähde: Anne Määttä / T&K -suunnittelija, Diakonia-ammattikorkeakoulu 19.6.2007)